8. ESTEETTÖMYYSLuvun sisällys:8.1 ESTEETTÖMYYS KORJAUSRAKENTAMISESSA 8.1 Esteettömyys korjausrakentamisessaMaankäyttö- ja rakennuslain 117 § 3 momentin mukaan “Rakennuksen tulee olla tarkoitustaan vastaava, korjattavissa, huollettavissa ja muunneltavissa sekä, sen mukaan kuin rakennuksen käyttö edellyttää, soveltua myös sellaisten henkilöiden käyttöön, joiden kyky liikkua tai toimia on rajoittunut.” Periaatteen toteuttamista käytännössä tarkentavat maankäyttö- ja rakennusasetuksen 53 § sekä rakentamismääräyskokoelman osa F1. Säännösten esteettömyysvaatimusten noudattaminen on uudisrakennusten suunnittelussa nykyään useimmiten itsestään selvää, ja tämä näkökulma tulee lähivuosina pikemminkin korostumaan, kun vanhusten osuus väestöstä kasvaa. Käytännön suunnittelussa tilanne ei ole ongelmaton, mm. RakMK C2:n määräys 3.1.1 alimman lattian korkeusasemasta on esteettömyystavoitteen kanssa lähtökohtaisesti ristiriidassa, mitä pykälän selostuksessa kyllä lievennetään. Korjausrakentamisessa tilanne on monimutkaisempi. Ongelmat esteettömyysvaatimusten soveltamisessa johtuvat usein siitä, että kohde on tehty aikana, jolloin määräyksissä ei esteettömyysnäkökulmaa vielä tunnettu. Ensimmäinen lainsäädäntötoimi liikuntaesteisten huomioon ottamisesta rakentamisessa oli 1973 voimaan tullut rakennusasetuksen muutos, jonka mukaan yleisön käyttöön tarkoitettuja tiloja rakennettaessa on riittävää huomiota kiinnitettävä siihen, että niitä voivat käyttää myös henkilöt, joiden liikuntakyky tai kyky suunnistautua on iän, vamman tai sairauden vuoksi rajoittunut. Asetusta tarkennettiin 1978 julkaistulla Suomen rakentamismääräyskokoelman osalla F1. Asuinrakennuksia koskeviksi esteettömyysvaatimukset tulivat varsinaisesti vasta vuonna 1994 voimaan tulleessa RakMK:n uudessa osassa G1. Rakennusten suunnittelussa tasoerot ovat perinteinen ilmaisukeino, ja esimerkiksi pääsisäänkäyntien huolella suunnitellut, usein muita rakennusosia arvokkaammasta materiaalista toteutetut ulko- ja sisäporrasaskelmat ovat arkkitehtoninen kohokohta. Riittävän loivan luiskan rakentamiseen ei useinkaan ole tilaa, eikä muutos aina ole edes mahdollinen, kun samalla on noudatettava MRL 118 §:n vaatimusta siitä, ettei historiallisesti tai rakennustaiteellisesti arvokkaita rakennuksia tai kaupunkikuvaa turmella. Varsinkin aluksi esteettömyysmääräysten tultua voimaan korostettiin pelkkää pyörätuolimitoitusta liikaakin: kun korjattaessa ei pystytty tekemään täysin normit täyttäviä tasonvaihtojärjestelyjä, ei sitten tehty mitään. Terveen järjen käyttö ja kokonaisuuden tarkastelu yksityiskohtien sijaan on kuitenkin korjausrakentamisessa välttämätöntä normien lukuarvoihin takertumisen asemesta. Parannuksia esteettömyyteen tulee rakennuksia korjattaessa aina suositella, vaikkei nykysäännösten vaatimusten sataprosenttiseen täyttämiseen päästäisikään. Parannukset ovat hyödyksi kaikille, eivät pelkästään liikuntaesteisille. Hissin jälkiasennuksesta porrashuoneeseen saatiin vuosia odotettu säännös: alkuvuodesta 2009 voimaan tullut E1.n kohdan 10.4.2 lisäys. Se yhtenäisti eri kuntien vaihtelevat käytännöt, jotka aikaisemmin osaltaan jarruttivat hissien rakentamista tuntuvista avustusprosenteista huolimatta. Lisäksi hissin kustannusten jakaminen hyödyn mukaan osakkaiden kesken on ollut hankalaa, uusi asunto-osakeyhtiölaki tuonee tähän helpotusta. Ongelmat tosin eivät vieläkään ole ohi. Julkisuudessakin keskusteluttaneet ja oikeuskäsittelyihin saakka päätyneet näkemyserot arvokkaita porrashuoneita suojelevien ja toisaalta rakennusten esteettömyyttä ja käytettävyyttä korostavien viranomaisten välillä eivät ole omiaan innostamaan taloyhtiöitä epävarmaan hankkeeseen. Oleellinen edellytys hankkeen onnistumisella on tässäkin suunnittelijan pätevyys. Hissin sovittaminen porrashuoneeseen on erittäin vaativa tehtävä – ei pelkästään sata vuotta vanhoissa suojelukohteissa vaan myös moderneissa rakennuksissa. Työ vaatii yhtä aikaa rakennustaiteellista herkkyyttä, teknistä asiantuntemusta ja usein myös riittävää jääräpäisyyttä, jotta rakennussäännösten ilmaisemat tavoitteet säilyvät ehjinä ristikkäisten intressien ja taloudellisten laskelmien puristuksessa. Rakennusvalvonnan tehtävä on varmistaa, että tarvittava asiantuntemus on hissihankkeeseen ryhtyvällä käytettävissä suunnitteluvaiheesta toteutukseen. Korjausrakennuskohteessa ei koskaan voida kirjaimellisesti noudattaa kaikkia nykysäännöstön vaatimuksia. Tyypillinen esimerkki on ääneneristysluvussa lähemmin käsiteltävä ääneneristävyystavoitteen ja esteettömyysvaatimusten sovittamaton ristiriita 1920–1950 -lukujen rakennuksissa, joissa alalaattapalkkivälipohjan ääneneristävyyden takaaminen vaatii ns. uivan lattian välipohjarakenteen päälle, jolloin F1:n määrittämät kynnysten enimmäiskorkeudet ylittyvät reilusti, ellei sitten porrashuoneita pureta kokonaan. Ratkaisut joudutaan aina tapauskohtaisesti harkitsemaan ja tärkeysjärjestyksiä priorisoimaan, – lähtökohtina MRL 117 § 4 mom: – sekä MRL 118 §: Oleellista on muistaa säännöstön hierarkia, lain velvoittavat pykälät menevät aina alemmantasoisten säännösten ja varsinkin ohjeiden edelle. 8.2 Tapausesimerkit ja niiden arviointi8.2.1. Välipohjan ääneneristävyyden parantaminen – ongelmia esteettömyyden toteuttamisessa.
|